Kisakallion
Toiminta ja arvot
Kisakallio toimii urheilun ja liikunnan sateenvarjon alla asiakkaidemme parhaaksi ja kunkin menestyksen eteen toimien alueellisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti.
Kisakallion visiona on olla Etelä-Suomen johtava liikunnallisen elämäntavan edistäjä ja kansainvälisesti tunnettu huippu-urheilun osaamiskeskus, jossa autetaan asiakkaita kehittymään erityisesti motorisissa taidoissa. Kisakalliossa erityisesti lapset ja nuoret kehittyvät liikunnallisesti innostavassa ja menestystä luovassa turvallisessa ympäristössä, jossa liikunnan ja urheilun ammattilaiset jakavat osaamista ja auttavat asiakkaita saavuttamaan tavoitteensa.
Kisakalliossa erityisesti lapset ja nuoret kehittyvät liikunnallisesti innostavassa ja menestystä luovassa turvallisessa ympäristössä.
Kisakallion toimintaa ohjaavat strategian visiotavoitteen lisäksi Kisakallion urheiluopistoa ylläpitävän Kisakalliosäätiön säännöt sekä Opetus- ja Kulttuuriministeriön ylläpitämisluvassa määritellyt tehtävät. Kisakallio toteuttaa sille määriteltyjä tehtäviä ammatillisen koulutuksen-, vapaan sivistystyön- sekä maksullisen palvelutoiminnan toimialueilla.
Kisakallion toiminnan lähtökohtana ovat sen arvot:
Asiakkuus
Asiakas on toimintamme lähtökohta
Vastuullisuus
Huolehdimme toimintamme laadusta, ympäristön suojelusta, työn hyvästä suorittamisesta ja työtapojen kehittämisestä sekä työyhteisön hyvinvoinnin rakentamisesta. Toimintamme on eettisesti ja käytännöllisesti lainsäädännön ja yhteiskuntavastuun mukaista.
Edistyksellisyys
Olemme aikaamme seuraavia, avoimia ja luovia, muutosvalmiita ja rohkeita omassa työssämme. Meillä saa innostua ja unelmoida suuriakin asioita.
Yhteistyökykyisyys
Arvostamme kumppanuutta yhteistyömuotona ja olemme hyviä yhteistyökumppaneita. Hakeudumme yhteistyöhön niillä alueilla, joissa kumppanuus antaa paremmat mahdollisuudet onnistua tavoitteellisessa toiminnassamme. Muistamme ja toteutamme toiminnassamme sitä, että hyvää yhteistyötä rakentavat tehtyjen sopimusten lisäksi avoimuus, ystävällisyys, auttavaisuus ja toisen arvostaminen.
Kisakalliolla on vuoteen 2020 määritelty strategia. Sen keskeisenä tavoitteena on toiminnan kasvu ja panostus henkilöstön osaamiseen ja sen kehittämiseen.
Meillä saa innostua ja unelmoida suuriakin asioita.